Otimme saman tien blogini Helsingin Vihreiden verkkosivuille. Vielä samana päivänä esitimme vaatimuksen leikkausten perumisesta ja kutsuimme opetustoimenjohtaja  Jarnilan Vihreän kaupunginhallitusryhmän kuultavaksi heti maanantaina. Tieto kannanotostamme levisi nopeasti sekä opettajien että kaupungin päättäjien keskuudessa. Muiden valtuustoryhmien suunnasta alkoi pian kuulua opettajien vaatimuksia ymmärtäviä puheita – mutta vappuun asti Vihreät olivat ainoa ryhmä, joka oli sekä ottanut julkisesti kantaa leikkauksia vastaan että käynyt eri tahoille sinnikkäitä neuvotteluja. Halusimme toisaalta selvittää, miten näin suuri vajaus oli voinut jäädä budjettineuvottelijoilta pimentoon, ja toisaalta tehdä kaikkemme leikkausten perumiseksi ja koulujen toiminnan turvaamiseksi.

Kunnallispolitiikka on keskusteluja, neuvotteluja ja puolueiden välisen yhteisymmärryksen löytämistä. Tällä kertaa tulos oli hyvä. Opetuslautakunnan vihreä jäsen Julia Virkkunen ansaitsee erityiskiitoksen hyvistä kysymyksistä ja rakentavasta keskustelusta. Ratkaisumaalin taisi lopulta tehdä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok), joka vapun jälkeisenä keskiviikkona vihdoin sai Jarnilan pyörtämään paimenkirjeensä. Aika alkoikin käydä vähiin, sillä opettajanvirkojen hakuaika umpeutuu jo 9.5.

Opettajat saavat nyt kesäajan palkkansa, mutta ei tämä jupakka silti vielä kokonaan ohi ole. Edelleenkään en ymmärrä, miten kymmenen miljoonan vajaus voidaan jättää selvästi kertomatta lautakunnalle ja kaupunginhallitukselle silloin, kun rahoista neuvotellaan. Edelleen on ratkaisematta, kuinka paljon lisärahaa opetustoimi tarvitsee, mistä se raha taiotaan – ja mitkä ryhmät lopulta ovat koulujen kestävän toiminnan takana.

Sinnikäs työmme julkisuudessa ja päättäjien kesken palkittiin, mutta sitkeyttä tarvitaan vielä. Vihreät vastaavat puheistaan. Mitä sanovat muut?

Hannu Tuominen, Helsingin kaupunginhallituksen varajäsen, terveyslautakunnan jäsen

Guggenheim-taidemuseon ja arkkitehtuurikilpailun kaatumisesta harmistuneet kansalaiset ovat huolissaan siitä, että tällä menolla Suomi on keskinkertaisuuksien harmauden luvattu maa. Jaan huolen. On helppo sanoa ei, kuka mistäkin syystä. Haluaisin uskoa, että kuvataidekentälle tarvitaan ja sinne mahtuisi monien tahojen ponnisteluja, kuten sinne mahtuu monenlaisia yleisöjäkin. Toivoisin, että arkkitehtuuri ja tila voitaisiin nähdä taiteena.

Guggenheimille esitettiin vaihtoehtoja viimeisempänä Checkpoint. Suomalaisten kuvataitelijoiden Checkpoint kuulostaa hienolta aloitteelta, kannatan lämpiämästi sen selvittämistä. Mutta kuten kuvataiteilija Eija-Liisa Ahtiala (HS-verkkolehti, 3.5.2012) osuvasti toteaa Checkpoint ei korvaa Guggenheimia. Helsingin Guggenheim saisi kansainvälistä huomiota saman tien ilman vuosikausien brändin rakentamista ja sillä olisi laajempia elinkeinopoliittisia vaikutuksia. Kasvava kiinnostus kuvataiteisiin lisäisi takuuvarmasti kotimaisen kuvataiteen arvostusta ja kysyntää.

Jos haluamme kehittää Helsinkiä kunnianhimoisesti eteenpäin kansainvälisesti tunnettuna kuvataiteen ja kulttuurin kaupunkina tulisi selvittää, miten tämä tavoite parhaiten onnistuu: Guggenheimilla vai ilman.  Näkyvyyden kannalta on keskeistä ottaa huomioon yleisö. Keitä yritämme palvella? Mitä nämä ihmiset kaipaavat, Suomessa ja muualla, nyt ja lähitulevaisuudessa? Mitä vaihtoehdot maksavat ja mitä niillä saadaan aikaan?

Kuvataide ja uusi arkkitehtuuri eivät saavuttaneet ainakaan tällä erää sitä huomioarvoa, jota olisi ollut tarjolla seuraavat kymmenen vuotta. Kohu laantuu nopeasti, kun taistelu on ohi. Ulkomaiset taidevaikuttajat on onnistuneesti torpattu ja kymmenen uutisten kulttuuriaiheeksi on palannut jääkiekko.

Mari Holopainen, kaupunginvaltuutettu, kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen

Tänä vuonna Helsingin Energialta vaadittiin vanhasta muistista kaupungin kassaan satoja miljoonia. Voitot eivät kuitenkaan enää ole samalla tasolla, ja tuloutuksen maksamiseksi liikelaitoksen olisi pitänyt ottaa velkaa. Tähän tilanteeseen jouduttiin jo kolmantena vuonna peräkkäin. Siksi johtokunnassa päätimme tänä vuonna viestittää painokkaammin, että tuloutusten on vastattava saatua tuottoa.

Mikseivät eurot kilise liikelaitoksen kassaan entiseen tapaan? Helenin johtajat ja työntekijät ovat tehneet työnsä yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta energia-ala on murroksessa sekä ilmastonmuutoksen että luonnonvarojen ehtymisen vuoksi.

Kivihiiltä polttamalla ei voi enää tehdä bisnestä kuten ennen. Valtion veropäätösten ansiosta polttoaineiden kustannuksissa näkyvät niiden ympäristövaikutukset. Onneksi, sillä hiilidioksidipäästöjen leikkaaminen on kiireellistä.

Öljyn hinnassa puolestaan näkyy sekä vero että rajallisen energiavaran ehtyminen. Kallis öljy on jo ajanut koko maan kauppataseen miinukselle. Ennen pitkää hinnannousu tulee eteen maakaasullekin.

Kaupungin on opeteltava pärjäämään pienemmillä tuloutuksilla. On myös korkea aika hakea kotimaisia energiavaihtoehtoja. Helsingin Energia on tarttunut toimeen löytääkseen fossiilisille polttoaineille korvaajia, jotta turvattaisiin pääkaupungin lämmittäminen tulevaisuudessakin.

Onneksi myös voittoa vielä saadaan, tänä vuonna tuloutettavaa on ilman velanottoa mahdollista maksaa 124 miljoonaa euroa.

Piia J. Häkkinen

Helenin johtokunnan vpj.

Tilapäisten opettajien työvuoden leikkaus ei tosiasiasa ole mitään muuta kuin tehdystä työstä maksetun palkan yksipuolista alentamista. En nyt kuitenkaan sukella tämän syvemmälle pohtimaan, onko sellainen toimi ylipäätään oikeutettu vai ei, vaan keskityn siihen miten tästä suosta päästään ylös.

Tässä mättää nyt pahasti se, miten ja milloin asiat on hoidettu. Väite opetusviraston budjetin riittämättömyydestä tuli aivan puskasta ainakin Vihreiden budjettineuvottelijoille. Osallistun kaupunginhallituksen varajäsenenä joka viikko kokousten valmisteluun. Kaupunginhallitukselle ei missään vaiheessa tuotu tietoa siitä, että opetuksen rahat eivät riittäisi. Olen aivan varma, että ajoissa esiin tuodut ongelmat olisi budjettineuvotteluissa ratkaistu vähäisin kitinöin.

On täysin sietämätöntä, että vain pari vaivaista viikkoa neuvottelujen jälkeen virasto ilmoittaa, ettei vuoden 2013 budjetti riitä. Sekin tieto tuli opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen tietoon mutkan kautta, kouluille ja ammattiyhdistykselle lähetetystä kirjeestä.

Syyllisten etsiminen ja tuomitseminen harvoin kuitenkaan auttaa ratkaisemaan ongelmia. Nyt on löydettävä tie eteenpäin.

Budjettiraami on tehty virheellisten tietojen varaan. Samantekevää, onko tehty puhdas moka vai harhautettu tahallaan – vaadin, että raami on avattava ja neuvoteltava uudestaan. Minusta on myös itsestään selvää, että opetusvirasto voi jo ennen uusia neuvotteluja ylittää budjettinsa niin, että toiminta ei kärsi.

Toinen kysymys on sitten se, miten estetään samanlaisen farssin syntyminen toistamiseen.

Hannu Tuominen, Helsingin kaupunginhallituksen varajäsen, terveyslautakunnan jäsen

Helsinki on valmis tekemään Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisten osalta kuntajakoselvityksen. Eli käytännössä selvittämään, voitaisiinko kunnat yhdistää. Minä olen valmis. Aika moni muukin alkaa jo olla kypsä. Vuosikausia on kulutettu takapuolia ja kokoustuoleja erilaisissa virkamiesryhmissä ja politiikkojen kahvikeskusteluhetkissä. Yhteistyö on toki syventynyt ja esimerkiksi palvelujen käytössä on saatu joustavuutta yli kuntarajojen.

Selvitykset eivät kuitenkaan ole onnistuneet ratkaisemaan olennaisinta. Maankäytön, asumisen ja liikenteen koordinoimattomuus johtaa epäterveeseen osaoptimointiin, jonka seuraukset ovat ympäristön ja seudun kannalta katastrofaaliset. Me joudumme vielä vastaamaa lastemme kysymykseen: miten te annoitte tämän tapahtua?

Valta ja vastuu maankäytön, asumisen ja liikenteen osalta pitää kuulua kunnalle. Niinpä pääkaupunkiseudun kunnan pitää olla nykyisiä suurempi. Tämän yhteisen suuren kunnan sisällä sitten nykyisten kuntien näköiset yksiköt, joita vihreiden ryhmäpuheessa valtuustossa kutsuttiin pitäjiksi, hoitaisivat lähipäätöksenteon. Helsingin osalta on harkittava pienempiäkin lähidemokratian yksiköitä.

Hallituksen kuntauudistuksessa lähidemokratia on edelleen vähän päälle liimattu koriste. Sen pitäisi olla kuitenkin sen sulaa ydintä. Vihreiden mallissa sekä suuren kunnan että pitäjien päättäjät valittaisiin vaaleilla. Mutta vaalit ovat vain yksi tapa vaikuttaa. On aika ottaa käyttöön työkalut, joilla kaikki pääsevät suunnittelemaan omaa ympäristöään, päiväkotiaan, kouluaan. Näitä työkaluja on Helsingissäkin menneinä vuosina selvitelty. Nyt on niiden aika.

Elina Moisio, vihreän kaupunginhallitusryhmän puheenjohtaja

Asuntojen hintaan Helsingissä vaikuttaa suuresti se, että kysyntä on liki kaikissa asumismuodoissa ja asuntotyypeissä tarjontaa korkeampaa. Kun kallis ja vähemmän laadukaskin menee kaupaksi, tehdään sitten kallista ja huonolaatuista. Kaikki häviävät paitsi kaupalliset rakennuttajat, jotka hyötyvät asetelmasta korkeissa katteissaan.

Kaupunki on pyrkinyt asuntopolitiikallaan säätelemään asuinalojen sosiaalisten erojen kärjistymistä ja etsimään malleja kohtuuhintaiselle asumiselle. Yhdessä sovittujen asuntopoliittisten tavoitteiden mukaan kaikilla alueille pitäisi saada tietyin suhtein eri hallintamuodon asuntoja –niin kovan rahan omistusasuntoja kuin kaupungin vuokra-asuntoja sekä lisäksi hitasia ja muita hintasäänneltyjä omistusasuntoja.

Nämä tavoitteet eivät ole toteutuneet kovin hyvin.

Etenkin Itä-Helsingissä on paljon alueita, joissa aravavuokra-asuntojen osuus on korkea. Sosiaalisen rakenteen takia vahvistamisen olisi hyvä saada alueilla muitakin asumistyyppejä kuin vuokra-asuntoja. Näille alueille ja niiden liepeille on kuitenkin vaikea saada yksityisten toimijoiden rakennuttamaa kovan rahan omistusasuntotuotantoa, koska sille asuntomarkkinoilla määräytyvä myynti hinta jää väkisinkin alhaiseksi ja rakennuttajien voitto on paljon pienempää kuin uusilla halutuilla alueilla. Hitasia tai muuta hintasäännösteltyä tuotantoa alueille taas ei kannata tehdä koska tämä säännelty hinta ei ole oleellisesti edullisempi kuin vastaavan sääntelemättömän omistusasunnon hinta.

Kaupungin kannattaisi siksi rakennuttaa itse näille vuokravaltaisille lähiöalueille oman asuntotuotantotoimistonsa kautta  hyvätasoisia omistusasuntoja. Nämä asunnot voitaisi hinnoitella omakatteisiksi. Myyntivoiton sijaan kaupunki saisi etunsa kohtuuhintaisen omistusasumisen mahdollistamisessa ja alueiden sosiaalisen vahvistamisen kautta. Tämä tuotanto voitaisi leimata vielä kokeilurakentamisen statuksella siten että esimerkiksi erityisillä suunnittelukilpailuilla suosittaisiin erilaisia teknisiä ja arkkitehtuurisia kokeiluja lisätavoitteena asumisen ja ympäristön laadun kehittäminen.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan asuntopolitiikka ei yksin ratkaise taantuvien alueiden ongelmia, mutta yhdistettynä vahvistettuihin koulu- ja sosiaalipoliittisiin toimenpiteisiin, tällaisella avauksella voisi olla paljonkin merkitystä alueiden erojen kaventamisen tiellä.

Samaan aikaan monille uusille, etenkin merellisille, alueille on ollut vaikea sada riittävästi arava-vuokratontteja kaupungin omaan tuotantoon.  Tonttien perustamiskustannukset ovat korkeita, parkkipaikkojen rakentaminen erityisen kallista ja kaavojen vaatimukset sellaisia että säädellyn tuotannon kustannusrajoissa pysyminen on vaikeaa. Esimerkiksi Jätkäsaaressa ja Arabianrannassa asemakaavoissa edellytetään rakennusten katoille erikoisia sisäänvedettyjä kerroksia, joihin käytännössä tulee kaksikerroksisia erikoisasuntoja. Tavallisten kaupungin vuokra-asuntojen rakentaminen kohteisiin on haasteellista koska keskimääräisten asuntoneliöiden hinta uhkaa tavan takaa nousta yli säädeltyjen tuotantokustannusrajojen.

Jos nämä erityisen kalliit rakennusten osat voisi myydä erikseen omistusasunnoiksi ja myyntivoitolla voitaisiin tukea vuokra-asumisen tuottamisen kustannuksia, yhtälö olisi helpompi ja vuokralaisille kalliista rakentamisesta koituva lisäkustannus matalampi. Yhtä hyvin voisi ajatella niinkin että isommassa rakennus- tai korttelikokonaisuudessa pihan puolelle antavia asuntoja merkitään kaupungin vuokra-asunnoiksi ja yläkerrosten merinäköala-asuntoja myytäisiin vapailla markkinoilla.  Vuokra-asuntojen kokonaismäärä voisi myös olla alueella suurempi, jos niitä asuntoja sijoitettaisiin laajemmin alueilla eikä vain yksittäisiin vuokrataloihin. Näitä sekataloja voisi rakennuttaa kaupunki itse tai sitten voidaan tontinluovutuksen yhteydessä sopia ehdoista, mikä osa asunnoista pitää olla arava-vuokra-asuntoja.

Nykyiset aravavuokrajärjestelmän ehdot eivät estä sekatalojen tekemistä, mutta käytännössä malleja jouduttaisiin hakemaan hiukan. Olisi myös mahdollista sopia tontinluovutuksen yhteydessä yksityisen rakennuttajan kassa,  että kaupunki lunastaa johonkin sovittuun kohtuulliseen hintaan asuntoja, jotka sitten vuokraa edelleen kaupungin asuntojonossa odottavilla kaupunkilaisille kohtuuhintaan.

Yksityiset rakennuttajat saattaisivat purnata siitä, että sekataloissa omistusasuntojen asuntomarkkinoilla määräytyvä myyntihinta saattaa olla alhaisempi kuin puhtaassa omistusasuntojen talossa. Sangen mahdollista, mutta kun asuntojen hinta on nyt selvästi kohtuuttoman korkea, tätä ei voi pitää erityisen suurena ongelmana.

Kaupungin nykyisessä asuntopolitiikassa on jumiuduttu liikaa sektoreihin. Kovan rahan tuotanto nähdään vain yksityisten rakennuttajien toiminta-alueena. Toisaalta vuokratalotuotannossa on tuudittauduttu ajatukseen että sen tekeminen on vain kaupungin oma asia.

Työstämällä hiukan omaa näkökulmaansa kaupunki voisi vastata samaan aikaan useampaan haasteeseen yhtä aikaa.

Tuomas Rantanen
Kirjoittaja on kolmannen kauden kaupunginvaltuutettu ja kaupungin asuntotuotantotoimikunnan puheenjohtaja. Hän asuu Itä-Helsingin Roihuvuoressa.

Organisaatio on sitä, miten palvelut on järjestetty. Asiakkaan ei tarvitse etukäteen tietää mitä palveluja tai hoitoketjuja tarvitsee. Ytimessä on ennaltaehkäisy ja ajoissa puuttuminen. Korjaava työ ei saa syödä ennaltaehkäisyn voimavaroja. Varsinkaan elämän alkutaipaleella.

Varhaiskasvatuksen paikka jää vielä omaan linnakkeeseensa. Toivottavasti se löytää myöhemmin paikkansa sivistystoimesta omana perusopetukselle rinnakkaisena, mutta ei alisteisena yksikkönä.  Myönteistä on, että leikkipuistot ovat jatkossakin oma yksikkönsä. On tärkeää, että varhaiskasvatus ei vie leikkipuistojen tiloja koululaiset unohtaen. Päivittäin tai viikoittain käytettävän palvelun tulee olla lähipalvelu.

Vanhusten ja vammaisten palvelujen yhdistyminen samaan osastoon on hyvä. On kuitenkin varmistettava, että myös vammaisten lasten, nuorten ja heidän perheidensä tuki toteutuu oikea-aikaisesti ja ikätasoisesti. Kotiin tarjottavien, avo- ja laitospalveluiden yhteistyö tulee parantua.

Nuorisotakuu velvoittaa ehkäisemään nuorten sivuunjäämiskehitystä nykyistä tehokkaammin. Ehkäisevän päihdetyön ja nuorten ennaltaehkäisevän päihdetyön paikka on nuorten aikuisten sosiaalityön ja lastensuojelun yhteydessä.

Lastensuojelun asiakkuudet jatkuvat usein jopa kolmanteen polveen. Siksi näihin ketjuihin pitäisi päästä kunnolla organisaatiouudistuksessakin puuttumaan ja varmistamaan apu ajoissa jo neuvolasta lähtien. Huoltajien päihde- ja mielenterveysongelmat ovat keskeinen syy lastensuojelun sijoituksiin. Päihdeongelman hoito  ja kuntoutus ei ole vain terveydenhuoltoa. Päihde- ja mielenterveyspalvelujen kannattaa sijaita samassa osastossa kuin muut lapsiperheiden ja lastensuojelun ydinpalvelut. Myös lasten psykiatrian yhteys lastensuojeluun on merkittävä.

HUSin omistajaohjauksen tiiviimpi nivoutuminen SOTE-organisaatioon on strategisesti tärkeää. Jokaisessa osastossa voisi olla oma HUS-kytkentä ja mahdollisuus toimeksiantoihin myös osastokohtaisesti – toimintojen sisällön mukaisesti.

Palveluneuvonnan pitää toimia. Esteetön nettineuvonta eri riitä. Haasteena jatkossa on myös, miten kehitetään erityistason liikkuvia työmalleja peruspalveluiden tueksi.

Henkilöstön merkitys ja riittävyys on ratkaisevan tärkeä uudistuksen onnistumisen kannalta. Kaikissa uusissa osastoissa tarvitaan sosiaali- ja terveyspalvelujen lähestymistapoja ja toimintakulttuurien yhteensovittamisesta. Nyt on aika siirtyä asiakkuuksien rajapinnoista yhteispintoihin.

Kesäkuun valtuustossa päätetään sosiaali- ja terveystoimen näkyvästä, tietoisesta työnjaosta, johon kuuluvat säännöt ja rakenteet. Sen lisäksi on aina myös pinnan alla oleva toimintakulttuuri. Siihen liittyvät piilonormit, asenteet, vuorovaikutus, keskinäiset suhteet, mielikuvat ja tunteet. Tunteet muutoksessa vaikuttavat ratkaisevasti miten muutos toteutuu. Muutokseen liittyy aina pelkoa ja surua. Jos muutoksen tunteet ovat ei-toivottuja, niin muutoksesta tulee hidas. Ja päinvastoin.

SIrkku Ingervo

KM, erityisopettaja

kahden lapsen äiti

sosiaalilautakunnan puheenjohtaja

kaupunginvaltuutettu

Hyväksyimme kaupunkisuuninttelulautakunnassa eilen Östersundomin yleiskaavaluonnoksen yleiskaavaehdotuksen laatimisen pohjaksi. Hyväksytty kaavaluonnos on kompromissi, jossa saatiin turvattua alueen luontoarvoja alkuperäistä kaavavaihtoehtoa kattavammin.

Luontojärjestöt ovat tehneet erittäin arvokasta työtä nostamalla esiin alueen tärkeitä luontoarvoja sekä laatimalla vaihtoehtoisen varjokaavaehdotuksen. Tänään lautakunnassa käsiteltyyn pohjaesitykseen saatiin leveämmät ekologiset käytävät, joita alkuperäisessä ehdotuksessa ei ollut. Vihreiden aloitteesta rakentamista saatiin vähennettyä kolmella luontoarvoiltaan tärkeällä alueella: Porvoonväylän pohjoispuolella Landbon lähellä, Talosaaressa sekä Salmenkallion eteläkärjessä olevalla Kantarnäsin niemellä.

Omat vaatimuksemme olisivat olleet lopputulosta tiukemmat. Olisimme halunneet erityisesti Porvoonväylän pohjoispuolelle vähemmän rakentamista ja Porvarinlahden natura-alueelle selkeämmän suojavyöhykkeen, mutta katsoimme, että kompromissi yhdessä muiden ryhmien kanssa oli parempi kuin pohjaesitys.

Natura-alueiden turvaaminen kaavassa on vihreille tärkeää. Jos ympäristöviranomaiset katsovat, että Natura-alueiden suojavyöhykkeet ovat nykyisessä esityksessä liian kapeita, tulee kaava suunnitella uudelleen.

Jatkossa täytyy huolehtia entistä paremmin, että uudet asuinalueet syntyvät hyvien joukkoliikenneväylien varrelle, jotta oman auton käyttö ei olisi tarpeellista. Asuintalojen rakentaminen tulee aloittaa asemien lähettyviltä eikä rannoille rakennettavasta omakotitalomatosta.

Mari Holopainen, kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen

Päivitys 10.4.2012:

Vihreiden kaupunginhallitusryhmä piti kaupunkisuunnittelulautakunnassa neuvoteltua kompromissia luontoarvojen turvaamisen kannalta liian heikkona ja päätyi tekemään palautusesityksen kaavaluonnoksesta. Katso tiedote: Östersundomin luontoarvot turvattava

Yhden päivähoitoa hiertävän ongelman Helsinki voisi korjata vaikka heti.

Helsingin budjetointitapa vaikeuttaa päivähoidon kestävää suunnittelua, jossa ollaan koko ajan jäljessä todellisuudesta.

Päivähoidon lapsiluku lasketaan vuoden viimeisen päivän perusteella. Viime vuodenvaihteessa päivähoidossa oli 1425 lasta enemmän kuin mihin budjetissa oli varauduttu. Päivähoidon menot ylittyivät 13 miljoonalla eurolla.

Ylityksiä on vuosia selitelty lapsiluvun yllätyksellisellä kasvulla. Tämän hokeminen kannattaa jo lopettaa. Väestöennuste tunnetaan, vaikka se laahaakin ajallisesti hieman jäljessä.

Perusongelma on, että hoidossa olevat lapset on sovitettava budjettiraamiin eikä toisinpäin.

Viime vuonna lautakunta toukokuussa tarkisti lapsilukua, samoin kaupunginhallitus elokuussa.  Tämän vuoden osalta voidaankin toivoa, että arvio osuu paremmin maaliin.

Kun budjettia ei muuten saada näyttämään kauniilta, tehdään ylimitoitettuja tavoitteita. Hinta kun  on kovin erilainen eri hoitomuodoissa. Viime vuoden luvut  jongleerattiin käyttösuunnitelmassa laihemmaksi nostamalla kerholasten määrä reilusta 400:sta 1200 lapseen. Ketään ei yllätä, ettei kerhotoiminta laajentunut suunnitellusti. Osapäiväisissä kerhoissa lapsia oli viime vuoden lopussa 501.

Tänä vuonna on sama, äärimmäisen kunnianhimoinen tavoite 1200 lasta kerhoissa. Jos järki voittaisi, tavoiteltaisiin viime vuoden mukavaa kasvua, jolloin reilu sata uutta lasta tuli mukaan kerhotoimintaan eikä mennyt kokopäiväiseen päivähoitoon. Rahassa realistisempi tavoite tarkoittaa vähintään viittä lisämiljoonaa.

Jos kuvitteellisista luvuista luovuttaisiin, olisi päivähoidon budjettia nostettava kerralla roimasti. Siihen ei ole ollut halua hyvinäkään talousvuosina. Lakisääteinen palvelu on joka tapauksessa tarjottava ja ylityksiin on totuttu. Sama ongelma koskee toki muitakin palveluja kuten vanhustenhoitoa.

Lapsille ja heidän perheilleen kestämätön budjetointitapa näkyy jatkuvasti nousevina tehokkuuslukuina. Päivähoidon tuottavuus nousi viime vuonna ennätykselliselle tasolle. Päivähoidon henkilökunnalle ja suunnittelulle se tarkoittaa ainaista selittelyä asiassa, mikä ei ole heidän syynsä. Karkaavia tavoitteita kiritään koko ajan kiinni – ei näin kehitetä kestävää ja laadukasta päivähoitoa.

Muu maailma on siirtynyt päivittämään suunnitelmiaan talouden värähtelyjen perusteella. Päivittäisiin lapsipörssilukuihin en usko, mutta esimerkiksi kaksi kertaa vuodessa tarkistetut luvut toisivat kaupungin lähemmäksi todellisuutta. Ensi vuonna aloittava varhaiskasvatuksen oma virasto voisi saada aloituslahjana realistisen budjetin ja valtuudet tarkentaa lapsimäärää tosiasioiden mukaan.

Sanna Vesikansa, kaupunginvaltuutettu

Sanon tämän feministinä, joka kuuluu sukupolveen, jota retuutettiin jo vauvaiässä hoitopaikasta toiseen, kun yhteiskunta ei vielä kunnolla tukenut pienten lasten hoitoa. Vaikka nykyään päivähoidon laatu on Suomessa keskimäärin hyvää, ryhmäkoot varsinkin Helsingissä ovat liian suuria ja paisuneet etenkin viime vuosina, kun on eletty vauvabuumia. Suurissa ryhmissä aikuisten syliä ei riitä tarpeeksi taaperoikäisille, jotka tämän lisäksi altistuvat sairastumiskierteelle. Esimerkiksi toistuvat korvatulehdukset voivat heikentää kykyä kielen oppimiseen, koska ne altistavat liimakorvan kehittymiselle.

Lapselle turvallisen päivähoidon ehtona ovat lapsilähtöiset pysyvät hoitajat, joista nykyjärjestelmässä ei ole takuuta. Kehityspsykologisesti 1-2 -vuotias elää niin kutsuttua uudelleenlähentymisvaihetta, jolloin tutut hoitajat ovat erityisen tärkeitä. 2-3- vuotiaana lapsi kaipaa erityistä huomiota osakseen mutta joutuukin isossa ryhmässä kilpailemaan siitä. Jos tätä tarvetta ei ole saanut pienenä tyydytettyä, ehkä huomiota haetaan sitten isona keinolla millä hyvänsä. Lisäksi moni lapsi käyttää vaippoja 3 –vuotiaaksi asti. Mitä merkitsee lapsen intimiteetin rajojen kehittymiselle se, että ventovieraat vaihtavat vaippoja?

Ehdotetun 6 kk äidille+6 kk isälle+6 kk yhdessä –hoitomallin tausta-ajatuksena on yritys parantaa nuorten naisten työllisyyttä ja saada isät paremmin mukaan pienten lasten hoitamiseen. Pyrkimys on sinänsä hyvä, mutta sen varjolla ei saa heikentää pikkulasten oikeutta turvalliseen hoivaan. Jos katsotaan lapsen etua, 6 kuukautta pitäisi ensinnäkin tuplata kestämään vuoden ja toiseksi malli ei saa syrjiä yksinhuoltajien lapsia, joilla tulee olla oikeus yhtä pitkäaikaiseen oman vanhemman hoivaan kuin muillakin lapsilla. Itse uskon, että parhaiten nuorten naisten työllisyyttä parantaisi perhevapaakustannusten siirtäminen pois työnantajien harteilta.

Tärkeintä on säilyttää vanhemmilla mahdollisuus valita lapsensa kannalta paras vaihtoehto varhaishoivaan. Lapsilähtöinen päivähoitojärjestelmä ottaa huomioon myös lasten temperamenttierot ja erityistarpeet. ”Lapsesi äänestää vihreitä” on vihreiden vanha vaalislogan. Jos lapsi pistetään jo pienestä pitäen isoihin ryhmiin kilpailemaan tarpeisiinsa vastaamisesta, menisikö hänen äänensä pikemminkin aikuisena kokoomukselle?

Sari Näre
Helsingin varavaltuutettu, valtiotieteiden tohtori