Kielet

suomisvenskaEnglish

Me

Vihreät on Helsingin 2. suurin puolue. Haluamme Sinun Helsingistäsi puhtaamman, kestävämmän ja paremmin palvelevan.


Tiedotteet

Pekka toisella kierroksella, vielä ehtii mukaan!

KATSO VAALITAPAHTUMAT HELSINGISSÄ Toisen kierroksen kampanjoinnista Helsingissä päivitetään tänne! Yleiset ohjeet katukampanjointiin Kampanjoidaan hyvässä hengessä, myös vastaehdokasta kunnioittaen. Ennen kadulle säntäämistä lue katukampanjoinnin ohjeet! Linkki kampanjointiohjeisiin Valmistaudu perustelemaan, miksi Pekka Haavistoa kannattaa äänestää. Hyviä perusteluita voit lukea esimerkiksi sivulta siksipekka. Kampanjateltta Asema-aukiolla joka päivä 5.2. saakka klo 10-18 välillä Helsingissä on telttapaikka Rautatieaseman Asema-aukiolta (Elielinaukion [...]

Haaviston kampanja Helsingissä – tule mukaan!

Ensilumi on vihdoin satanut ja presidentinvaalikampanjointi kiihtyy. Pekalla on hyvät mahdollisuudet toiselle kierrokselle, joten nyt kannattaa näkyä niin katukuvassa kuin medioissakin! Tule mukaan jakamaan esitteitä metro-asemille, juna-asemille, Asema-aukiolle, keskustaan, lähiöön, missä ikinä liikutkin. Ruuhka-aikaan, viikonloppuisin tai milloin vaan! Esitteitä ja pinssejä saa puoluetoimistolta (Fredrikinkatu 33 A, 2. krs). Soita ovikelloa kahdesti, niin riennämme sinua vastaan! [...]

FM Eveliina Lindell on Helsingin Vihreiden uusi vaalipäällikkö

Helsingin Vihreiden hallitus on valinnut kunnallisvaalivuodelle vaalipäälliköksi Eveliina Lindellin. Eveliina on nyt tarttunut Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan koordinointiin Helsingissä. Heti presidentinvaalien jälkeen käynnistyy kunnallisvaalityö, jossa Eveliina vastaa kampanjoinnin suunnittelusta ja toteutuksesta. - Olen yllättynyt iloisesti vapaaehtoisten tulvasta, jonka olen saanut kokea ensimmäisinä työpäivinäni. Vaalityössä tarvitaan joka iikkaa konkareista keltanokkaan, Eveliina toteaa. Eveliinalla on paljon kokemusta vihreiltä [...]

Joukkoliikennekatu vaarantaa Vallilanlaakson virkistysarvot

Vihreät ovat erittäin pahoillaan kokoomuksen ja sdp:n äänin tehdystä päätöksestä rakentaa joukkoliikennekatu Vallilanlaaksoon. Vihreät teki eilisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa palautusehdotuksen, jonka mukaan joukkoliikennekadun osalta kaavamääräystä olisi muutettu koskemaan ainoastaan maisemoitua raitiotieliikennettä Vallilanlaakson virkistys- ja kulttuuriarvoja kunnioittaen. Jo aiemmin vihreiden kaupunginhallitusryhmä teki kaupunginhallituksen kokouksessa 7.12 yksimielisesti vasemmistoliiton kannattamana  palautusehdotuksen kaavaan. Äänestys kaavasta oli tiukka ja se hävittiin [...]

Hannu Oskala on Helsingin Vihreiden uusi puheenjohtaja

Helsingin Vihreät valitsi syyskokouksessaan 8.12.2011 musiikin maisteri Hannu Oskalan yhdistyksen johtoon. - Halusin jälleen mukaan Helsingin Vihreiden hallitustyöskentelyyn nimenomaan kunnallisvaalivuonna, koska edellisellä kerralla (2008) toiminta oli erittäin mielenkiintoista, motivoivaa ja poliittiseksi työksi ihanan konkreettista. Ensi syksyn asetelmat ovatkin kutkuttavat. Meidän tulee haastaa Kokoomuksen asema Helsingin suurimpana puolueena, Oskala linjaa. Hannu Oskala on toiminut kuluvalla valtuustokaudella [...]

Vihreät eivät hyväksy autoja Vallillanlaaksoon

Vihreiden kaupunginhallitusryhmä teki yksimielisesti vasemmistoliiton kannattamana tänään palautusehdotuksen Vallillanlaakson joukkoliikennekadun kaavaan. Busseille tarkoitettu joukkoliikennekatu vaarantaa väistämättä alueen virkistysarvot, puhumattakaan sen kulttuuriarvoista. Kaksikaistainen katu lohkaisee valtaisan maa-alueen ja rikkoo alueen virkistysmahdollisuudet. Se myös tuhoaisi olemassa olevan ekologisen käytävän ja kaupunkipuiston. Mitkään puomit tai esteet ei estä joukkoliikenteelle tai kävelijöille tarkoitettujen uusien teiden valumista satunnaisten autoilijoiden käyttöön, [...]

Vihreiden ryhmäpuhe kulttuuristrategiasta

Kulttuuristrategia/valtuusto 30.11.2011 Vihreiden ryhmäpuheenvuoro Vt Johanna Sumuvuori Joskus parasta kulttuuria syntyy ilman minkäänlaista strategiaa. Kulttuuristrategiaa toteutetaankin parhaiten jättämällä tilaa myös spontaaneille ja yllättäville ideoille ja tapahtumille. Strategista ajatteluakin kuitenkin tarvitaan. Strategialla voi vaikuttaa siihen, mihin suuntaan kaupungin kulttuuriorganisaatiota ja taidelaitoksia kehitetään. Se voi vaikuttaa myös avustusjärjestelmän uudistamiseen entistä paremmaksi. Hyvin toteutettuna sillä voi olla myös [...]

Päivähoito omaksi virastoksi sivistystoimen alle

Helsingin vihreä valtuustoryhmä kannattaa sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen yhdistämistä.  Yhdistämällä virastot voidaan parantaa palveluprosesseja, edistää yhden luukun periaatetta sekä panostaa nykyistä tehokkaammin ennaltaehkäiseviin toimiin. Oikean paikan löytäminen nyt sosiaaliviraston alla olevalle päivähoidolle on tärkeä osa sosiaali- ja terveystoimen uudistusta. Vihreät ajavat päivähoidolle omaa virastoa sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajan hallinnan alle. - Oma virasto nostaa päivähoidon painoarvoa [...]

Avoin työpaikka: kunnallisvaalipäällikkö

Helsingin Vihreät ry etsii määräaikaiseen työsuhteeseen KUNNALLISVAALIPÄÄLLIKKÖÄ ajalle 1.1.2012 – 30.11.2012 Helsingin Vihreät ry on Vihreän liiton piirijärjestö, johon kuuluu 14 jäsenjärjestöä. Vihreillä on Helsingissä neljä kansanedustajaa ja 21 kaupunginvaltuutettua. Jäsenjärjestöihin kuuluu yhteensä noin 2000 henkilöjäsentä. Vaalipäällikön tehtäviin kuuluu vetovastuu vihreiden vuoden 2012 kunnallisvaalikampanjan suunnittelusta ja toteutuksesta Helsingissä. Alkuvuodesta vaalipäällikkö osallistuu myös tammikuussa pidettävien presidentinvaalien [...]

Vihreiden ryhmäpuhe kaupungin talousarviosta vuodelle 2012

Vihreiden ryhmäpuhe kaupungin talousarviosta vuodelle 2012 Vt Ville Ylikahri Arvoisa puheenjohtaja, Elämme taloudellisesti poikkeuksellisen epävarmoja aikoja, ja on vaikea tietää, miten kaupungin talous kehittyy ensi vuoden aikana. Nyt budjetti on tehty kuitenkin parhaan mahdollisen tiedon mukaan. Siinä myös näkyvät vihreiden keskeisimmät linjaukset. Investoinnit uuteen Helsinkiin ovat kannattavia Kaupunki ei tällä budjetilla ota syömävelkaa palvelujen rahoittamiseksi, [...]