Helsingin Vihreiden hallitus esittää Helsinkiin perustulokokeilua. Helsinki on metropoli, jossa on paljon pitkäaikaistyöttömyyttä, jota ei ole saatu vähenemään perinteisin työllisyydenhoidon menetelmin. Kokeilu toisi esiin perustulomallin työttömyyttä ja syrjäytymistä vähentävät sekä työllisyysastetta ja verotuloja nostavat vaikutukset.
– Helsingin tulisi vaatia pääsyä työllisyyden hoidon kokeilukunnaksi, jossa voitaisiin kokeilla uudenlaisia, perustulomalliin perustuvia työttömyystukiratkaisuja, vihreiden kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Outi Alanko-Kahiluoto ehdottaa.
Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi perustaa työllisyyttä edistäviä kuntakokeiluja sekä parantaa palkkatulojen ja sosiaaliturvan yhteensovitusta työllisyysasteen nostamiseksi. Niiden tarkoituksena on antaa kunnille vastuu pitkäaikaistyöttömyyden hoidosta.
– Lisää jo kokeiltua tempputyöllistämistä ei kaivata – nyt pitäisi löytyä rohkeutta uudistaa koko järjestelmää. Työnteon ja tukien yhdistäminen on tätä nykyä sellainen viidakko, että kokonaisuuden ymmärtämiseen vaaditaan jo melkein korkeampi loppututkinto. Työn vastaanottamisen tulisi aina olla kannattavaa – näin ei nyt ole, Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Hannu Oskala toteaa.
Perustulon tarkoituksena on helpottaa erilaisten töiden vastaanottamista ja tukien yhteensovittamista. Perustulon ansiosta työnteko olisi aina kannattavampaa kuin toimeentulotuella sinnitteleminen.
– Perustulo parantaisi työttömän mahdollisuuksia päästä kiinni kokoaikaiseen työhön, pitää yllä ammattitaitoaan ja luoda reittejä ulos työttömyydestä ja köyhyydestä.  Satunnainenkin työnteko voi olla monelle henkireikä sekä tapa pitää yllä sosiaalisia suhteita, Alanko-Kahiluoto toteaa.
Lokakuussa 2011 Helsingissä oli täyden työmarkkinatuen saajia 7522 henkeä ja koko maassa 66 654 henkeä. Yli 12 kuukautta työttömänä olleita oli tammikuussa 2012 Helsingissä 5 223 henkeä ja koko maassa 58 000 henkeä.
Lisätietoja:
Outi Alanko-Kahiluoto, kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu
050 512 172
outi.alanko-kahiluoto [at] eduskunta.fi
Hannu Oskala, Helsingin Vihreiden puheenjohtaja
044 530 4712
hannu.oskala [at] vihreat.com
Outi Silfverberg, Helsingin Vihreiden toiminnanjohtaja
040 754 3313
outi.silfverberg [at] vihreat.fi