Huomenna Suomen kouluihin julistetaan koulurauha. Sen taustalla on seuraava kaunis tapa ajatella:
”Koulurauhatyön tavoitteena on, ettei ketään kiusattaisi, ettei kukaan jäisi yksin ja jokainen oppilas voisi  kokea olevansa oman kouluyhteisönsä tärkeä ja hyväksytty jäsen.” www.koulurauha.fi Opetuslautakunnan jäsenen tämä vetää mietteliääksi. Syrjinnän ehkäisyssä epäilemättä riittää työsarkaa pääkaupungissa, jossa kaupungin aikuisilla tämän tästä teetetään mielipidekyselyitä siitä, pitäisikö maahanmuuttajataustaisille oppilaille määrätä koulukohtaiset kiintiöt. Kysymys on minusta aina yhtä mielenkiintoinen, sillä sen yhteydessä ei koskaan mainita, että tällainen etnisen taustan pohjalta tapahtuva lasten luokittelu olisi Suomessa laitonta. Monimutkaisesta asiasta vedetään kysymyksenasettelussa mutkat suoriksi. Ennemmin kannattaisi mielestäni kysyä sitä, kuinka moni kaupungin aikuinen kannattaa kaupungin lasten eriarvoista ja lainvastaista kohtelua sen mukaan, missä maassa heidän vanhempansa ovat syntyneet. Uskon että vastaukset olisivat hiukan toisenlaisia kuin pelkistä kiintiöistä puhuttaessa. Jokaisella helsinkiläisellä lapsella on oikeus mennä siihen omaan lähikouluunsa, joka määräytyy hänen kotinsa sijainnin mukaan. Näin on hyvä olla jatkossakin. Eriarvoistuvien asuinalueiden ja niiden koulujen ongelmia ei ratkaista kieltämällä osalta oppivelvollisista oppilaista pääsy omaan kouluunsa. Ongelmia ei kuitenkaan ole mitään syytä vähätellä tai yrittää lakaista poliittisessa päätöksenteossa minkään maton alle. Helsingissä on jo jonkin aikaa jaettu ns. positiivisen diskriminaation määrärahaa kouluille, joilla on oppilaidensa parissa haastetta muita kouluja enemmän. Tämä nk. pd-raha jaetaan lisäresurssiksi niille kouluille, joiden oppilaiden perhetaustoista löytyy eniten työttömyyttä, matalaa koulutustasoa tai maahanmuuttajuutta. Näiden kolmen tekijän on katsottu vaikuttavan eniten koulun oppilaiden tarvitsemaan lisätukeen ja opettajien työssään kohtaamiin ongelmiin. Joitain kriteereitä on pakko olla, kun lisätukea ei riitä kaikille. Pahoinvointi, levottomuus tai oppimisvaikeudet eivät tietenkään oikeasti kysy vanhempien työtilannetta, koulutusta tai etnistä taustaa. Ei ole mitään mieltä leimata työttömän lasta automaattiseksi ongelmaksi sen enempää kuin maahanmuuttajankaan lasta. Helsingissä sosiaaliset ongelmat ovat kuitenkin alkaneet kasautua tietyille asuinalueille. On jo täysin selvää, etteivät helsinkiläiset koulut ole keskenään samanarvoisessa asemassa, kun osassa kouluista oppilaat voivat ja oppivat pääosin hyvin, ja osaan kasautuu paljon pahoinvointia ja lastensuojelun tarvetta samaan aikaan kun saman koulun pitäisi vastata myös lisääntyvän maahanmuuton mukanaan tuomiin tarpeisiin. Kolmisenkymmentä vuotta peruskoulun opettajana työskennellyt Maarit Korhonen julkaisi kesällä kirjan ”Koulun vika?” (Into Kustannus Oy, 2012). Se on tiukka ja lempeä kuvaus opettajan arjesta ja siitä, kuinka työ koulussa on hänen uransa aikana muuttunut – tiukka nykyajan vanhempia, päättäjiä ja opetustoimen paisunutta paperinpyöritystä kohtaan, lempeä lasta kohtaan. Entisen, nykyisen ja parin tulevankin koululaisen äidille, joka pörheltää kerran kolmessa viikossa opetuslautakunnan jäsenenä, kirjan lukeminen oli paitsi paikoin korvia punoittava, myös silmiä avaava kokemus. On helppo ajatella tekevänsä hyvää yrittäessään vaikuttaa lisärahan saamiseen säästöpaineen alla kärvistelevälle opetusvirastolle. Ehkä pitäisi kuitenkin pitää mielessä, että parhaita asiantuntijoita sille, mihin raha ja paukut todella kannattaisi suunnata, löytyy niistä kouluista. Korhosen kirja on toki vain yhden ihmisen kokemus koulun arjesta. Vai mahtaako sittenkään olla? Esityslistojen alle hautautuneelle opetuslautakunnan jäsenelle kirjan tärkein opetus on, että paperilla pelkkää hyvää tarkoittava hanke saattaakin käytännössä aiheuttaa lisäsärön koulun työrauhaan. Ehkä koulurauha voitaisiin ymmärtää myös siten, että sen lisäksi, että ketään ei koulussa kiusattaisi, syrjittäisi eikä jätettäisi yksin, koulussa päivänsä viettäville annettaisiin myös ihan oikea työrauha. Oppia ja opettaa, ilman jatkuvaa pelkoa uusista säästöistä, uusista lisätyötä teettävistä projekteista tai siitä, että ehkä taas ensi keväänä koko rakennusta jälleen esitetään tyhjennettäväksi. Koska paperilla tämä lapsia täynnä oleva rakennus edelleen näyttää epäilyttävän tyhjältä. Julia Virkkunen, opetuslautakunnan jäsen, valtuutettu Helsingin Vihreät tempaisevat koulurauhan puolesta 28.8. klo 8-10 Asema-aukiolla. Lisätietoa täällä. Tervetuloa! |