Helsingin Sanomissa uutisoitiin 9. maaliskuuta, että ”Vihreät haluavat eroon nykyisestä kotihoidontuesta”. Minä en ainakaan halua siitä eroon. Lasten hoivan tarve 
tulee olla etusijalla päätöksiä tehtäessä. Suomessa on totuttu pitämään kiinni ns. saavutetuista eduista, ja lapsen mahdollisuus saada kiireetöntä hoivaa ja enemmän syliä 3 -vuotiaaksi asti on niin tärkeä sosiaalipoliittinen saavutus, että on edesvastuutonta lähteä sitä heikentämään.
Sanon tämän feministinä, joka kuuluu sukupolveen, jota retuutettiin jo vauvaiässä hoitopaikasta toiseen, kun yhteiskunta ei vielä kunnolla tukenut pienten lasten hoitoa. Vaikka nykyään päivähoidon laatu on Suomessa keskimäärin hyvää, ryhmäkoot varsinkin Helsingissä ovat liian suuria ja paisuneet etenkin viime vuosina, kun on eletty vauvabuumia. Suurissa ryhmissä aikuisten syliä ei riitä tarpeeksi taaperoikäisille, jotka tämän lisäksi altistuvat sairastumiskierteelle. Esimerkiksi toistuvat korvatulehdukset voivat heikentää kykyä kielen oppimiseen, koska ne altistavat liimakorvan kehittymiselle.
Lapselle turvallisen päivähoidon ehtona ovat lapsilähtöiset pysyvät hoitajat, joista nykyjärjestelmässä ei ole takuuta. Kehityspsykologisesti 1-2 -vuotias elää niin kutsuttua uudelleenlähentymisvaihetta, jolloin tutut hoitajat ovat erityisen tärkeitä. 2-3- vuotiaana lapsi kaipaa erityistä huomiota osakseen mutta joutuukin isossa ryhmässä kilpailemaan siitä. Jos tätä tarvetta ei ole saanut pienenä tyydytettyä, ehkä huomiota haetaan sitten isona keinolla millä hyvänsä. Lisäksi moni lapsi käyttää vaippoja 3 –vuotiaaksi asti. Mitä merkitsee lapsen intimiteetin rajojen kehittymiselle se, että ventovieraat vaihtavat vaippoja?
Ehdotetun 6 kk äidille+6 kk isälle+6 kk yhdessä –hoitomallin tausta-ajatuksena on yritys parantaa nuorten naisten työllisyyttä ja saada isät paremmin mukaan pienten lasten hoitamiseen. Pyrkimys on sinänsä hyvä, mutta sen varjolla ei saa heikentää pikkulasten oikeutta turvalliseen hoivaan. Jos katsotaan lapsen etua, 6 kuukautta pitäisi ensinnäkin tuplata kestämään vuoden ja toiseksi malli ei saa syrjiä yksinhuoltajien lapsia, joilla tulee olla oikeus yhtä pitkäaikaiseen oman vanhemman hoivaan kuin muillakin lapsilla. Itse uskon, että parhaiten nuorten naisten työllisyyttä parantaisi perhevapaakustannusten siirtäminen pois työnantajien harteilta.
Tärkeintä on säilyttää vanhemmilla mahdollisuus valita lapsensa kannalta paras vaihtoehto varhaishoivaan. Lapsilähtöinen päivähoitojärjestelmä ottaa huomioon myös lasten temperamenttierot ja erityistarpeet. ”Lapsesi äänestää vihreitä” on vihreiden vanha vaalislogan. Jos lapsi pistetään jo pienestä pitäen isoihin ryhmiin kilpailemaan tarpeisiinsa vastaamisesta, menisikö hänen äänensä pikemminkin aikuisena kokoomukselle?
Sari Näre
Helsingin varavaltuutettu, valtiotieteiden tohtori