Kielet

suomisvenskaEnglish

Me

Vihreät on Helsingin 2. suurin puolue. Haluamme Sinun Helsingistäsi puhtaamman, kestävämmän ja paremmin palvelevan.


Vihreät nimesivät 13 ehdokasta Helsinkiin

Tiedote 29.4.2010

Helsingin Vihreät nimesivät tänään 13 ensimmäistä eduskuntavaaliehdokastaan. Vihreiden ehdokasasettelu lähti käyntiin naisten voimin – useimmat vihreät miehet halusivat mietintäaikaa vielä syksyyn. Lopullisella 21 ehdokkaan listalla tulee kuitenkin olemaan vähintään yhdeksän miestä.

Nyt nimettävien ehdokkaiden joukossa on työministeri ja puolueen puheenjohtaja Anni Sinnemäki, kansanedustajat Outi Alanko-Kahiluoto ja Johanna Sumuvuori sekä puolueen varapuheenjohtaja ja Helsingin vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Mari Puoskari.

Kaupunginvaltuutetuista eduskuntavaaleihin lähtevät sosiaalilautakunnan puheenjohtaja Sirkku Ingervo, nuorisolautakunnn puheenjohtaja Emma Kari sekä Tuuli Kousa ja Sanna Vesikansa.

Kaksikielisen kampanjan aikoo tehdä eurovaaleissakin ehdokkaana ollut tohtorikoulutettava Anna Moring.

- Vihreille on tärkeää nostaa puolueen kyvykkäitä nuoria toimijoita esille kunnallisvaalien lisäksi myös eduskuntavaaleissa. Nuorimmat ehdokkaamme ovat Verna Castrén (21) ja Henrik Jaakkola (20), kertoo Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Ville Ylikahri.

Miehiä kaivataan vielä ehdokaslistalle. Ylikahrin lisäksi muun muassa kansanedustaja Pekka Haavisto päättää ehdokkuudestaan vasta myöhemmin tänä vuonna. Tänään nimettiin ehdokkaaksi Jaakkolan lisäksi maahanmuuttoasioiden asiantuntija, lakimies Husein Muhammed sekä tekniikan tohtori Marko Kosunen.
Lisätietoja ja kuvat ehdokkaista: http://helsinginvihreat.fi/eduskuntavaalit/